Olen lopultakin päässyt juoksemaan. Jalan paraneminen ei ole edennyt aivan aikataulussaan, muttei suuria takapakkejakaan ole tullut. Teille en ole vielä juurikaan päässyt, sillä pienetkin epätasaisuudet ja ylämäet tekevät höylättyyn luuhun kipeää. Juokseminen onkin tapahtunut pääasiassa juoksumatolla, jolla olen pystynyt jo yllättävän koviin vauhteihin. Korvaava harjoittelu on tullut tehdyksi erinomaisella hyötysuhteella, sillä suorituskyky on säilynyt yllättävänkin hyvänä. Toki viimevuotisesta olen jäljessä, mutta aikaa kevääseen on.
Mielitekoihin on hiljalleen hiipinyt muutaman rastilipun löytäminen. Edellisistä löydöksistä on kulunut jo 3 kuukautta. Toivottavasti pääsen metsään mahdollisimman pian.
Muutokset harjoittelussa saavat mieleni hieman epäileväksi. Tavallisesti talvikaudella juoksen mahdollisimman paljon maastossa, poluilla ja lumihangessa. Viime vuonna juoksin suurimman osan pitkistä teholenkeistä maastossa. Koin nämä harjoitukset erittäin kehittäviksi. Tänä vuonna joudun luottamaan pitkälti geneettiseen maastoaskeleeseeni, koska pääsen metsään ehkä vasta aivan keväällä. Onneksi olen käsittääkseni luontainen maastojuoksija, eikä huimasta mattojuoksumäärästä ole suurta haittaa. Saattaahan olla niinkin, että matolla juoksu uutena ärsykkeenä tekee ihan hyvääkin.
(Sanna 2.1.2008)
| Muit vanhoi jutui | Etusivulle |